Jahas. Jouduin tänään heräämään jo klo. 7, koska minun piti käydä lääkärissä. Koko loppuyön olin nähnyt unta, jossa minua yritettiin tappaa. Unessa puhuin myös poliisille ja silloin kuin poliisi käänsi päänsä tai ei vain muuten vain katsonut minuun, minua yritettiin kuristaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kerrankin oli ihan mukava herätä tuollaisesta unesta. Itse en tiedä mistä uni tuli päähäni, mutta ehkä peitto oli kaulani ympärillä. En kyllä ainakaan herätessäni huomannut, että niin olisi.

Olen huomannut hauskan seikan. Aina töissä, kun menen tauolla tupakalle, huomaan että yksi ja sama jätkä istuu aina silloin syömässä ruokalan nurkassa. Minusta se on huvittavaa aina mennä siitä ohi ja katsoa, että onko se taas syömässä. Ja ainahan se on.

Sinkkuudesta tuli mieleen, että kaikki aina kysyvät miksen seurustele. Miksi seurustilisinkaan? Viihdyn aivan hyvin sinkkunakin. Varsinkin netissä "tapaamani" ihmiset kysyvät aina ihmetyksissään, miksi olen sinkku. Mitä outoa siinä on? Tekeekö se minusta jotenkin huonomman ihmisen kun en seurustele vai mitä. Tai, ehkä ihmiset ajattelevat, että mussa on jotain vikaa. Ehkäpä onkin. Kaikissa ihmisissä on.

On sellaisia paikkoja, jonne voi mennä hakemaan sänkyseuraa. Itse en ainakaan kehtaisi mennä. Sinne voisi vaan mennä rupattelemaan ja juomaan ihmisien kanssa. Mietitäänpä, miten noloa olisi, jos kaikki kiertäisivätkin sinut kaukaa, eikä kukaan tulisi eikä haluaisi jutella kanssasi. Minkäköhänlaiset ihmiset käyvät sellaisissa paikoissa? Minusta tuntuu, että aivan tavalliset. No, melkeinpä kaikkea on kokeiltava, mutta sinne minulla ei ainakaan olisi pokkaa mennä.
     Ihmiset ajattelevat, että on noloa hakea netissä seuraa, tai tavata tyyppejä netin kautta. Onko se muka tosiaan nolompaa, kuin pokata baarissa kännissä kännisiä ihmisiä? Enpä tiedä. Tai ainakaan usko. Olen vahvasti siinä uskossa, että netistä voi löytää hyvän kumppani. Itselleni ei näin kyllä ole vielä käynyt. Toisaalta, en ole ketään tositarkoituksella hakenutkaan.
Kerran kyllä vastasin deitti-ilmoitukseen. En vieläkään tiedä miksi. No, emme ole vielä tavanneet, saa nähdä miten käy.
Muuten olen netistä paria tyyppiä tavannut. Itse asiassa kun nyt ajattelee niin on tullut ainakin 5 ihmistä tavattua netin kautta. Ja vain kahta olen nähnyt useamman kerran. Nyt en kuitenkaan enää heitäkään.
Nettihän on sinällään upea paikka tavata uusia ihmisiä. Varsinkin jos on ujo. Ei näe mitä toinen ajattelee sinusta ja saa enemmän aikaa harkita mitä vastaisi toisen kysymyksiin. Eikä tule niitä kamalia kiusallisia hiljaisuuksia. Ja ei tarvitse pelätä, että tapahtuisi jotain kamalaa tai, että nolaisi itsensä, kun saa vaikka läppärin kanssa kotisohvalta jutella. Kestääkö sitten nettirakkaus. Sitä en tiedä.
     Jossain tapauksissa on kuitenkin parempi tavata ihmiset irl. Saa ainakin oikean ensivaikutelman ja muutenkin. Kuka vaan voi netissä puhua mitä lystää. Kun koskaan ei tiedä valehteleeko henkilö vai ei. Kun ei näe. Tai onko kyseinen henkilö edes se kuka väittää olevansa.
     Sokkotreffit ovat joissain tapauksissa kuitenkin sitä pahinta antia. Ei tiedä melkein mitään ihmisestä jota lähtee tapamaan. Ehkä ei ole nähnyt edes hänen kuvaansa. Pinnallinen ei saisi olla, mutta entä jos kyseinen tyyppi onkin aivan kamala. Tai mitä jos hän ei pidäkään minusta? Ei kai paikalta voi viiden minuutin sisään liueta. Itse en ole koskaan sokkotreffeillä ollut. Minulla aina on sellainen pelko, että mut tuomitaan heti alkuun. Tai siis ei anneta mahdollisuutta edes kunnolla esittäytyä, vaan heti ensisilmäyksellä näytetään ovea. Myös ulkonäköni puolesta. Vaikka, jos olisinkin näyttänyt kuvani, ei se välttämättä kerro koko totuutta. Uskaltaisiko joku sanoa suoraan, etten ole hänen tyyppiään ja voisin lähteä. Varmaankin. Tosin, ehkä sellaiset henkilöt eivät lähtisi tapaamaan minua kuvan perusteella. Onneksi näin ei ole vielä käynyt. Mutta tulee varmasti joskus käymään.
Olen itse kyllä tavannut tyyppejä, joista en ole pitänyt. Mutta ei minulla ole pokkaa lähteä heti pois. Ja mikäs mä olen muita arvostelemaan, kun en itsekään täydellinen ole.

Nk. aidoilla treffeillä en ole koskaan käynyt. Minulle aidot treffit merkkaavat sitä, että mies pyytää ulos elokuviin tai vaikkapa kahville. En osaa sanoa olenko jäänyt jostain paitsi, mutta minusta olisi ainakin ihan kiva kokeilla niitä oikeita treffejä joskus. Olen siinä mielessä hieman vanhoillinen, että arvostaisin sitä jos jätkä maksaisi. Muuten en kyllä nää itseäni hirveän vanhanaikaisena. Joskus kaipaan myös romantiikkaa. Kuulostaa tyhmältä sanoa niin, mutta totta se on. Ulkonäöstäni päätellen voisi kuvitella, etten sellaista kaipaa, mutta mielestäni olisi ihanan romanttista jos joku mies kokkaisi minulle tai muuta mukavaa. Romantiikka on mielestäni muutenkin vähän outo sana. Se tuo mieleen kaksi rakastunutta ihmistä kävellen käsi kädessä pellolla ja taustalla soi joku rakkauslaulu. Toisaalta kun pohtii, niin voisihan se olla ihan kivaa. Ei sitä aina tiedä mitä ajattelee ennen kuin alkaa kunnolla miettimään, että mitä mieltä on mistäkin asiasta. Nyt kun kovin pohtii, niin tällä hetkellä kaipaisin romantiikkaa todella paljon. Vaikken poikaystävää haluaisikaan välttämättä, silti joku ihminen joka rakastaisi minua ja näyttäisi sen, olisi juuri hyvä tähän hetkeen. En silti kaipaa nk. ällöromantiikkaa. Että kaikki menisi ihan yli. Poika seisoisi elokuvateatterin edessä punainen ruusupuska toisessa kädessä ja toisessa suklaarasia. Se menisi jo yli.

No jatkanpa mietteitäni huoneeni hiljaisuudessa ja syvennyn lukemaan kirjaa. Hyviä päiviä kaikille!

-Horotsu